Takaisin

Oulun harvinaisten sairauksien yksikkö täytti vuoden

Täytekakku, jonka koristeena on mansikoita.

Oulun yliopistollisen sairaalan harvinaisten sairauksien yksikkö juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä kesäkuussa.

Oulun yliopistosairaalan harvinaisyksikkö Harvi juhli ensimmäistä toimintavuottaan 2.6.2017. Harvinaissairauksien kansallisessa ohjelmassa 2014–2017 linjattiin, että jokaiseen Suomen yliopistosairaalaan tulee perustaa harvinaisten sairauksien yksikkö. Oulun Harvi-yksikkö on yksi Suomen viidestä harvinaisyksiköstä.

Oulussa harvinaissairauksien yksikkö toimii perinnöllisyyslääketieteen klinikan osana. Harvin lääkärikoordinaattorina toimii perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Outi Kuismin ja hoitajakoordinaattorina Sirpa Miettinen. Harvin ensimmäisen toimintavuoden aikana yhteydenottoja ja lähetteitä on tullut sekä potilailta itseltään, heidän omaisiltaan että OYS:n erityisvastuualueen lääkäreiltä.

Yliopistosairaalat ovat sitoutuneet toimimaan harvinaissairauksien osalta verkostomallilla. Verkostossa pyritään asiantuntijoiden väliseen yhteistyöhön siten, että potilaan ei välttämättä tarvitsisi matkustaa pitkiä matkoja, vaan tieto liikkuisi hoitavan tahon ja erityisasiantuntijatiimin välillä.

Myös Harvinaiset-verkosto tekee yhteistyötä kaikkien yliopistosairaaloiden harvinaisyksiköiden kanssa. Verkosto vierailee säännöllisesti harvinaisyksiköissä ja järjestää verkostotapaamisia yksiköiden sairaanhoitajille.

Tutustu myös muihin harvinaissairauksien yksiköihin:

HUS, HAKE-yksikkö
KYS, HARSY-yksikkö
TAYS, harvinaissairauksien yksikkö
TYKS, harvinaissairauksien yksikkö



Uutiset

Uutinen
Kysely koronapandemian vaikutuksista

Harvinaiset-verkosto selvittää yhteistyössä HARSO ry:n kanssa laaditulla kyselyllä koronatilanteen vaikutuksia harvinaissairaiden arkeen. Verkkokysely on avoinna 26.4.–16.5.2021.

Uutinen
Koronarokotusjärjestys ja harvinaissairaudet

Koronarokotukset ovat laajentuneet ammattinsa vuoksi rokotesuojaa tarvitsevista sekä ikääntyneistä henkilöihin, joilla on vakavalle koronataudille altistavia perussairauksia. Harvinaissairaiden osalta ei ole olemassa yleistä riskiluokitusta, rokotejärjestys perustuu väestötason lääketieteelliseen riskiarvioon.

Uutinen
Harvinaiset mukana Fysioterapia ja Toimintaterapia 2021 -tapahtumassa

Kuntoutusalan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnattu Fysioterapia ja Toimintaterapia 2021 -tapahtuma järjestetään verkossa 18.-19.3. Koulutuspäivien teemana on kipu. Harvinaiset-verkosto osallistuu tapahtumaan omalla esittelyosastolla.

Katso lisää uutisia