Minäkö kuntoutukseen?

Satunnaisen säännöllisesti kipuja ja aivan totaalista väsymystä, välinpitämättömyyttä omahoidossa. Kuljin kuin sumussa alkukesästä, kun mietin itsekseni, miten katkaisisin tämän kierteen. Tapasin keuhkolääkärini ja otin puheeksi kuntoutusmahdollisuudet. Kysyin häneltä, onko sairauden vaihe sellainen, että voisin päästä kuntoutuksen. Harvinaisen keuhkosairauteni, keuhkosarkoidoosin, diagnosoinnista oli vasta noin vuosi. Olin ymmärtänyt, että kuntoutus on lähinnä tarkoitettu niille, jotka ovat jo lähes putoamasta työelämästä sairauden takia. Lääkäri totesi, että voisin tässä vaiheessa hyötyä kuntoutuksesta, kun olen motivoitunut tekemään muutoksia. Hän muistutti myös siitä, että kuntoutus voi olla hyvä mahdollisuus saada lisätietoa omasta harvinaisesta sairaudesta sekä mahdollisuus keskittyä omahoitoon. Siinä sivussa tarjoutuu vielä tilaisuus tavata muita ja vaihtaa kokemuksia. Ensimmäinen askel oli otettu, kun lääkäri kirjoitti lähetteen kuntoutukseen.Seuraava askel oli se, kun selasin Kelan kuntoutushausta milloin itselleni sopiva kuntoutus alkaisi. Pohdin kalenteria selaten, olisiko kolme kertaa viiden päivän kuntoutusjakso mahdollista sijoittaa työ- ja harrastuskalenteriini. Katsoin myös kuvia kuntoutuspaikasta ja sen tarjoamista palveluista. Myönnän senkin, että katsoin myös juna-aikatauluja ja kuinka kauan matka kestäisi. Olin jo mielikuvissani menossa kuntoutukseen uudet lenkkikengät matkalaukussa, ennen kuin olin edes täyttänyt koko hakemusta.

Tämän kuntoutusmahdollisuuspohdinnan jälkeen kului muutama viikko, ennen kuin avasin Kelan kuntoutushakulomakkeen. Luin kysymyksiä läpi ja mietin, miten niihin kaikkiin edes osaisin vastata. Lääkäri oli tarjonnut hakuprosessin helpottamiseksi mahdollisuutta tavata kuntoutusohjaaja. Olin kuitenkin päättänyt olla omatoiminen tässä asiassa. Muutaman kerran kävin selailemassa hakulomakkeen kysymyksiä, ennen kuin päätin täyttää sen. Pitäisikö lomaketta täyttäessä osata kuntoutukseen liittyvää sanastoa? Olisiko parempi puhua heikentyneestä sitoutumisesta omahoitoon vai väsymisestä tähän sairauteen? Onko tavoitteeni löytää voimavaroja päivittäisiin valintoihini vai lopettaa napostelu ja herkuttelu? Muistaakseni kirjoitin hakulomakkeeseen jotain tuolta väliltä. Tavoitteeni olisi saada tietoa omasta sairaudestani ja tukea omahoitoon, vertaistukea sekä virkistystä unohtamatta.

Kelan kuntoutushaun mielenkiintoinen osio on se, mistä pystyy seuraamaan, kuinka paljon kuntoutuskurssilla on vapaita paikkoja jäljellä. Kun kolme päivää hakemuksen jättämisen jälkeen vapaiden paikkojen määrä putosi yhdellä, uskoin, että minä olin täyttänyt tuon yhden paikan. Seuraavan kuukauden ajan seurasin sitä, että kuntoutuskurssi täyttyy ja se voidaan toteuttaa.  Kelan päätös kuntoutukseen pääsemisestä tuli nopeasti. Lopullinen kurssiohjelma tuli kotiin noin kuukautta ennen kuntoutuksen alkua. Oli kuin olisin voittanut jossain arpajaisissa: minut on valittu osallistujaksi, minä pääsen mukaan kuntoutukseen!

Kuukauden aikana olen kuunnellut useiden tuttavieni kokemuksia kuntoutuksesta. Joku kertoi minulle, että hän oli ollut osallistujana paljon parempikuntoinen kuin muut kuntoutujat, eikä siitä syystä kokenut saaneensa tukea muilta. Toinen kertoi juuri päinvastaisen kokemuksen, kuinka hän muita huonompikuntoisena ei ollut voinut osallistua ryhmän toimintaan kaikilta osin.

Kuntoutuksen alkuun on muutama päivä aikaa. Pohdin, millaisia muut osallistujat ovat. Onkohan kenelläkään samaa diagnoosia kuin minulla vai onko muilla jokin ihan muu harvinainen sairaus? Osaankohan toimia ryhmässä, haluanko jakaa kokemuksiani muille? Matkalaukku on jo osittain pakattu. Olen valmis menemään kuntoutukseen. Katsotaan myöhemmin olikohan tämä ihan oikea juttu minulle.

Kati Multanen