Osiot
Pääsivu > Ajankohtaista > RAY on esittänyt toiminta-avustusta myönnettäväksi Harvinaiset-verkostolle

Ota yhteyttÀ

Tehdyt toimenpiteet

RAY on esittänyt toiminta-avustusta myönnettäväksi Harvinaiset-verkostolle

Julkaistu 16.12.2011

RAY on esittänyt toiminta-avustusta myönnettäväksi Harvinaiset-verkostolle

Harvinaiset-verkoston logo

Harvinaiset-verkoston toimintaan esitetään kohdennettua toiminta-avustusta (Ak-avustus) Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jakoehdotuksessa 2012. Valtioneuvosto päättää avustuksista alkuvuodesta 2012. Avustuksen hakijaorganisaationa on toiminut Harvinaiset-verkoston puolesta jäsenjärjestö Suomen Reumaliitto, joka vastaa myös hankkeen hallinnoinnista.

Ak-avustus mahdollistaa toteutuessaan Harvinaiset-verkoston Yksi ovi - monta ikkunaa -projektissa v. 2007 - 2011 luotujen toimintamuotojen juurruttamisen. Harvinaiset-verkoston tavoitteena on verkoston yhteistyön ja yhteistoiminnan laajeneminen ja vakiintuminen, ja sen hyödyttäminen sekä harvinaisryhmiin kuuluvia, että ammattihenkilöstöä.

Toiminnan tuloksia hyödynnetään muassa tiedon tuotannossa, viestinnässä, vertaistuen ja vuorovaikutuksen lisäämisessä, yhteistyön kehittämisessä, verkoston toimintamallin kehittämisessä ja lisäarvon tuomisessa verkoston jäsenyhteisöille.

Muokattu viimeksi: 16.12.2011